Olen Sallamaaria Pentikäinen, syntyperäinen savonlinnalainen, maatilan tyttö. Lapsuus meni leikkien ja maatilan töitä tehden. Peruskoulun jälkeen muutin Kuopioon opiskelemaan.
Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2007. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt pääasiassa vanhustenhoidon parissa, ollen välillä äitiyslomilla ja lasten kanssa kotosalla. Työkokemusta on kertynyt monenlaisista paikoista, kuten kotihoidosta, hoivakodeista, kuntoutusyksiköstä, lyhytaikaisyksiköstä ja viimeisimpänä kiertävän lähihoitajan tehtävistä. Koen työn vanhusten parissa itselleni mielekkääksi ja antoisaksi, miun jutuksi.
Ajatus perhehoitajaksi ryhtymisestä sai ensimmäisen kipinänsä jo vuonna 2009-2010, kun luin asiasta paikallisesta sanomalehdestä. Viime vuosina ajatus alkoi kypsymään niin, että vuonna 2019 syksyllä kävin perhehoitajan valmennuskurssin. Kurssin jälkeen olen pienin askelin kulkenut kohti haavetta. Perhehoitajana haluan kohdata asiakkaat yksilöllisesti, tuoda turvallisuutta ja iloa elämään.